Rakot

Älä anna rakon pilata tärkeää päivää.

6 Lukuaika
Älä anna rakon pilata tärkeää päivää. Älä anna rakon pilata tärkeää päivää. Älä anna rakon pilata tärkeää päivää.

Tärkeä päivä on vihdoin käsillä. Kyseessä voivat olla häät, jälleennäkeminen, juhlat tai ensimmäinen päiväsi uudessa työssä – tärkeä hetki on koittanut. Olet valmistanut siihen jo pitkään. Olet ostanut uuden asun, käynyt muutaman ylimääräisen kerran kuntosalilla ja jopa kampaajalla tai parturissa. Löysit myös täydelliset kengät loputtomalta tuntuvien ostosreissujen jälkeen. Ne eivät ole liian hienot eivätkä liian rennot ja ne näyttävät uskomattoman hyviltä jalassasi. Ne tuovat askeleeseesi varmuutta ja saavat sinut tuntemaan, että pystyt mihin tahansa. Mikään ei voi pysäyttää sinua näissä kengissä. Olet siis valmiina tilaisuutta varten. Mikä voisi mennä pieleen?

Valitettavasti upouudet kengät voivat saada aikaan uskomattoman kivuliaita rakkoja, olivatpa ne miten täydelliset kengät tahansa. Ja rakot voivat muodostua hyvinkin nopeasti. Ajattelet tuolloin varmasti, miksi tämä tapahtui juuri minulle? Miksi juuri tänään? Jalkojen pitää yleensä tottua uusiin kenkiin. Uuden kengän aiheuttama paine ja hankaus jalkaa vasten voivat saada aikaan kivuliaan ja ärsyttävän rakon, joka voi pilata kenen tahansa tärkeän päivän.

Kuvittele, että on hääpäiväsi. Haluat hehkua onnesta, tervehtiä kaikki vieraita hymy huulillasi ja tanssia yöhön saakka puolisosi kanssa perheesi ja ystäviesi keskellä. Jalassasi on kuitenkin rakko ja jokainen askel sattuu sietämättömän paljon. Tätisi käsilaukustaan löytämä tavallinen laastari ei auta. Istut hääparin pöydässä ja toivot katsoessasi muiden tanssia, että sinulla olisi varajalat.

Suosittelemme sinulle
Rakot

Uudet kengät? Ei hätää. Näin vältät rakot

Tai kuvittele, että on ensimmäinen päiväsi uudessa työpaikassa. Haluat aloittaa oikeanlaisella energialla ja tuntea pystyväsi mihin tahansa, mutta jalassasi on rakko jo klo 9.30. Uusi pomosi kierrättää sinua ympäri toimistoa ja vasempaan jalkaasi sattuu sietämättömän paljon. Tällöin on vaikeaa yrittää olla näyttämättä kipuaan ja hymyillä kaikille uusille työkavereille – ja vielä vaikeampaa on yrittää keskittyä käsillä olevaan työhön. Päivänä, jolloin sinun on tarkoitus näyttää, mihin pystyt, haluaisit vain ottaa kengät pois ja mennä piileskelemään vessaan kotiinlähtöön saakka.

Tämä on tuttua meille kaikille. Kevyen askelen sijaan vain istut ja kärsit kivusta. Et voi kävellä ja kätellä uusia työkavereita ja hymyillä, koska et tunne oloasi normaaliksi. Rakot voivat muuttaa ihmeelliseksi tarkoitetun päivän kivuliaaksi pettymykseksi.

Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä rakonestopuikoilla ja rakkolaastareilla voit ehkäistä rakkojen muodostumisen, jolloin ne eivät pilaa tärkeitä hetkiäsi. Heti kun alat tuntea hankausta jalassasi, levitä ärtyneeseen kohtaan rakonestopuikkoa. Jos rakko on jo ehtinyt muodostua, lievitä kipua ja suojaa haava levittämällä sen päälle rakkolaastari. Tämä on nopea ja yksinkertainen tapa säästää jalkojasi ja pitää sinut oikeilla raiteilla. Niinpä seuraavan kerran, kun tilaisuus edellyttää uusia kauniita kenkiä, mikään ei pysäytä sinua.

Viitteet

1

Schnitzler P. Chemotherapy. 2019;64(1):1-7

2

Gaby AR. Alternative Medicine Review, 2006, Vol. 11 (2): 93-101